Finnish

Petri Roine 0
Sinäkö rationaalinen? Olet väärässä

Ehkä olet pitänyt itseäsi järkevänä ja rationaalisena päätöksentekijänä. Analyyttisena kenties. Huijaat itseäsi. Et ole. Suurin osa tekemistäsi päätöksistä on tiedostamattoman ajattelusi vaikutusvallassa. Siinä, missä aivosi voivat oikaista, ne oikaisevat mielellään, toimien autopilotilla ja olemassa olevilla ajattelun malleilla. Tunteet ohjaavat ajattelua autopilotilla Aivojemme tietoinen komentokeskus, etuotsalohko, tarvitsee optimaaliset olosuhteet ihmisen toiminta-

Analytics
Henrikki Hervonen 0
Varo datapöhöä!

Sain lahjaksi Marko Erolan kirjoittaman kirjan Kirottu kaivos. Se kertoo yksityiskohtaisesti kaivosyhtiö Talvivaaran (tähänastisen) tarinan. Tiedonkin louhinnan ammattilaiselle kirja tarjoaa paljon mielenkiintoista kaivostoiminnan perustietoa ja näkymiä sen vaikeuksiin. Niitä matkan varrella riitti. Talvivaaran käyttämän liuotusmenetelmän onnistumisen tärkeimpiä tekijöitä oli tehokas veden kierrätys valtavissa malmikasoissa. Kaivoksen suunnittelun yhteydessä oltiin huolissaan veden

Mikko Varila 0
Huijaatko vakuuttajaasi? – Analytiikka saattaa paljastaa sinut

Suomalaiset ovat taannoin tehdyn lompakonpudotustestin perusteella maailman rehellisintä väkeä. Harva meistä omii löytötavaroita, eikä varmaankaan varastaisi kaupasta. On kuitenkin yksi rikoksen muoto, jota rehellisinä pidetyt suomalaisetkin harjoittavat erittäin yleisesti: vakuutuspetokset. Finanssialan keskusliiton tutkimuksen mukaan joka viides tuntee jonkun, joka on tehnyt vakuutuspetoksen. Lisäksi noin joka kymmenes piti korvaushakemuksissa liioittelua hyväksyttävänä. Moni haluaa korvauksen vähintään

tapiokalmi 0
Kuka onkaan kuljettajan paikalla?

Kävin vaimoni kanssa Islannissa lomamatkalla ja ajoimme koko saaren ympäri 10 päivässä. Maisemat olivat mitä mahtavimmat. Valtakunnan päätie Ring 1 kiertää saaren ympäri, jota ajamalla ja sivupistoja tekemällä saa hyvän kokonaiskuvan saaresta. Geotermisen toiminnan ja lähes ajokelvottomien kivikkopolkujen lisäksi eksotiikkaa kuljettajalle toivat yksikaistaiset sillat ja tunnelit. Sivupistoissa alusta muuttui usein

Analytics
Jarno Lindqvist 0
Kuinka helppoa Hadoopista voi tehdä

Nykypäivän kuluttaja on totutettu palvelemaan itseään, oli kyse sitten pankkiasioiden hoitamisesta, lomamatkan varaamisesta tai jopa viranomaisasioinnista. Taakka on siirretty osaavalta asiakaspalvelijalta meille amatööreille – röyhkeimmät jopa veloittavat siitä, että saamme palvella itseämme. Kolikon kirkkaampi kääntöpuoli on tietysti tekemisen nopeus ja joustavuus. Kun olemme oman onnemme seppiä, voimme hoitaa asioitamme juuri

Internet of Things
Mika Tanskanen 0
Koneoppiminen tuo konkretian IoT –hankkeisiin

Ajatus älykkäästä ja itseoppivasta tietokoneesta on kiehtonut ihmisiä jo vuosikymmeniä. Muistan, kuinka itselläni käsite konkretisoitui, kun olin juuri saanut hankittua ensimmäisen tietokoneeni, legendaarisen Commodore VIC-20:n. Esitellessäni ylpeänä hankintaani isoäidille hän aloitti kommentoinnin: "Kysy siltä koneelta…". Isoäitini oli selvästi aikaansa edellä. Moittimatta VIC-20:n suorituskykyä oli turhan aikaista puhua vielä vaikkapa neurorobotiikasta

Data Visualization
Pasi Helenius 0
Nosta rimaa analytiikan avulla

”Analytiikka ei ole yhden koon sukkahousut”, totesi Mikko Kutvonen blogissaan. Naulan kantaan! Varsinkin kun analytiikan määritelmä on häilyvä; toisille se on raportointia, joillekin visualisointia ja kolmannelle tiedon louhintaa ja tilastollisia menetelmiä. Kaikille on paikkansa ja tarpeensa, mutta ennen kuin valitsee sukkahousujen koon, kannattaa miettiä, aikooko vetää ne päähän vai jalkaan.

Tomas Estlander 0
Multi ei ole tarpeeksi, nyt halutaan omni

Koska ”monta” ei koskaan ole tarpeeksi, myös markkinointi on siirtynyt monikanavamarkkinoinninsta omnikanavamarkkinointiin. Monta ei riittänyt, piti saada kaikki. Omni on latinankielinen prefiksi ja tarkoittaa ”kaikkea” tai ”jokaista”. Nyt siis pitäisi ryhtyä markkinoimaan jokaiseen kanavaan. Tai ainakin kaikkiin käytettävissä oleviin kanaviin. Tämä saattaa sekä asiakkaasta että markkinoijasta tuntua ahdistavalta. Totuus on,

Jukka Tuominen 0
5 toimenpidettä: näin puolustaudut kyberuhkia vastaan

Ratkaisu piilee useimmissa tapauksissa datan ja sellaisen menetelmien hyödyntämisessä, jotka auttavat organisaatiota ymmärtämään, ketkä ovat pahoja pelureita. Menetelmien tulee nopeasti paljastaa haitallinen käyttäytyminen, jotta organisaatio voi aloittaa varhaiset, tehokkaat toimenpiteet. Korkeampien palomuurien ja useampien anti-virus -ohjelmistojen ostaminen ei enää toimi. Sen sijaan organisaatioiden täytyy: Ymmärtää kyberrikollisten alkuperä ja käyttäytyminen, ja

Internet of Things
Jukka Tuominen 0
Internet of Jääkaappi – onko kyberrosvo nälkäinen

Miltä tuntuisi huomata, että aamulla uusi internetin kautta ohjattava jääkaappisi on täynnä vettä, maidot lämpiminä ja voi härskiintynyt. Tuleeko ensimmäisenä mieleen, että hakkeri on saanut jääkaappiisi yhteyden ja laittanut automaattisulatuksen päälle. Tämä on vielä pientä ja menee kotivakuutuksen piikkiin. Parin kuukauden kuluttua kuitenkin huomataan, että yrityksesi tärkeimmän uutuustuotteen huippusalaiset speksit