Suomalaiset ovat taannoin tehdyn lompakonpudotustestin perusteella maailman rehellisintä väkeä. Harva meistä omii löytötavaroita, eikä varmaankaan varastaisi kaupasta.

On kuitenkin yksi rikoksen muoto, jota rehellisinä pidetyt suomalaisetkin harjoittavat erittäin yleisesti: vakuutuspetokset.

Finanssialan keskusliiton tutkimuksen mukaan joka viides tuntee jonkun, joka on tehnyt vakuutuspetoksen. Lisäksi noin joka kymmenes piti korvaushakemuksissa liioittelua hyväksyttävänä.

Moni haluaa korvauksen vähintään menetetyistä kuluista, mutta mielellään myös hiukan ylimääräistä henkisestä kärsimyksestä. Ja selityksiähän riittää, kuten ”kadonneessa laukussa olisi voinut olla myös kamera” tai ”polvi oli jo ennestään vähän rikki”.

Joillekin vakuutuspetos on vain yksittäinen kokeilu, kun toisilla niiden tehtailu muuttuu systemaattiseksi - aina elämäntilanteen niin vaatiessa tai sopivan tilaisuuden tullen.

Viime aikoina vakuutusyhtiöt ovat esimerkiksi havainneet, että elektroniikkaa särkyy hämmästyttävän paljon aina uusien tuotejulkistusten aikaan. Vakuutuspetosten ääripäässä on organisoitu rikollisuus. Siihen liittyy usein korvauksen hakijan lisäksi myös keksityn tai liioitellun vahingon avulla itseään työllistävä taho, kuten autokorjaamo tai lääkäri.

Tavallisten tallaajien osalta vakuutuspetosten tekemisen helppouteen vaikuttanee osittain se, että esimerkiksi lähikauppaan verrattuna vakuutusyhtiö vaikuttaa niin suurelta ja kasvottomalta, että rikoksen ei koeta vahingoittavan juuri ketään.

Yhteenlaskettuna pienistä puroista kasvaa kuitenkin valtava virta.  Vakuutusyhtiöissä arvioidaan, että petosten osuus on lähellä kymmentä prosenttia hakemusten kokonaismäärästä. Todettujen petosten osuus on kuitenkin vain muutama prosentti.

Kiinnijäämisen todennäköisyys kasvaa

Jo nykyisin kaikki vakuutusyhtiöt käyttävät euromääräisiä rajoja ja muita liiketoimintasääntöjä, joiden avulla epäilyttävät hakemukset poimitaan tarkempaan syyniin. Lisäksi vakuutusyhtiöillä on ”mustia listoja” aiemmista vakuutushuijareista ja yhteinen rekisteri, jottei samaa korvausta haettaisi useammalta taholta.

Epäilyttäviä hakemuksia selvittelemään on perustettu lisäksi tutkintaorganisaatioita tai varattu hakemusten käsittelijöille aikaa petosselvityksiin.

Ongelmana on, että nykyisten käytäntöjen avulla petostutkijoiden haaviin jää paljon myös tapauksia, jotka eivät sisällä vilppiä. Ulkopuolelle putoilee taitavasti muotoiltuja tai sattumalta havaitsematta jääneitä vilpillisiä hakemuksia.

Näistä aiheutuu turhia selvityksiä, jotka kuluttavat vakuutusyhtiöiden resursseja ja tuottavat rehellisille asiakkaille vaivaa ja mielipahaa – ja tietysti paljon aiheettomasti maksettuja korvauksia.

Jos ongelma saataisiin kuriin, rehelliset asiakkaat saisivat korvauksensa nopeammin, ja saattaisivat jopa nauttia pienemmistä vakuutusmaksuista, kun eivät joutuisi kompensoimaan huijareiden aiheuttamia kuluja.

Onneksi petosten havaitsemiseen on nykyään tarjolla runsaasti uusia työkaluja. Tiedonlouhintamenetelmät, kuten päätöspuut ja neuroverkot, kykenevät löytämään lukuisien hakemusta ja asiakasta kuvaavien tietojen joukosta ne piirteet, jotka viittaavat petokseen.

Uusiin tapauksiin sovellettuina näin aikaansaadut mallit kertovat hyvin suurilla todennäköisyyksillä, mitkä hakemukset ovat vilpillisiä ja mitkä eivät. Myös pitkät selitetekstit, jotka aiemmin on jouduttu lukemaan manuaalisesti, saadaan tilastollisten analyysien pureskeltaviksi tekstianalytiikan keinoin.

Esimerkiksi autokolaria tai varkautta kuvailtaessa saattaa hyvinkin olla, että tietynlaiset ilmaisut ovat yleisempiä valehdeltaessa. Sosiaalisten verkostojen analysoinnin avulla voidaan tutkia, yhdistäisikö puhelinnumero, osoite, tilinumero tai vaikkapa jokin kolmas osapuoli vahinkotapauksen aiemmin havaittuun vilppiin.

Analytiikka ei korvaa ihmistä

Analytiikalla on ihmiseen verrattuna vakuutuspetosten havaitsemisessa useita etuja. Ensinnäkin analytiikka kykenee väsymättä ja virheettömästi käymään läpi useita rutiininomaisia sääntöjä ja niiden yhdistelmiä yhtä aikaa.

Toiseksi modernit menetelmät, kuten tekstianalytiikka ja sosiaalisten verkostojen analysointi, tarjoavat informaatiota, jota ihmismieli ei muuten kykenisi tuottamaan ja hahmottamaan.

Kolmanneksi analytiikka kykenee tekemään tämän kaiken nopeasti, jopa reaaliaikaisesti. Analytiikka ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi esimerkiksi juttele petosepäiltyjen kanssa, eikä tee lopullista päätöstä korvauksesta. Ihmistä siis tarvitaan edelleen, mutta kenties rutiinitarkistuksia mielekkäämmässä roolissa.

Moderni, automatisoitu analytiikka vakuutusyhtiöiden petosten havainnoinnissa ei ole utopiaa, vaan todellisuutta jo hyvinkin lähitulevaisuudessa. SAS Instituten hiljattain tekemässä kyselytutkimuksessa kolme viidestä suomalaisesta vakuutusyhtiöstä suunnittelee automatisoidun ratkaisun käyttöönottoa petosten tunnistamiseen, ja yhdellä sellainen on jo kokonaisuudessaan käytössä.

Jos siis haluat tehdä vakuutuspetoksen, nyt on aika toimia. Vielä parempi vaihtoehto on käyttäytyä kansamme rehellisen maineen mukaisesti – myös vakuutusasioissa!